5. osa: Lisää pienten jalkojen töminää

Olkaa hyvät, uusi osa viimein ulkona. Aikamoisen perhepainotteinen ja näin, mutta sellasta se on kun perheessä on paljon huollettavia :D

*

Perhe sai kuitenkin viimein tehtyä totaalisen taloremontin. He purkivat vanhan rakennuksen kokonaan ja rakennuttivat tilalle täysin uuden. Tässä on kuva aulasta, joka toimii samalla olohuoneena. 

(Vaihdoin tosin kirjahyllyn, koska tuon kyseisen avulla pystyi opiskelemaan vain ruoanlaittoa, siivousta ja mekaniikkaa. Tällä hetkellä olkkaria koristaa joku pelin valmiskirjahylly.)

Aulan vieressä on lämpimillä väreillä sisustettu keittiö. 

Keittiön vieressä on ovi Juhanan ja Sannan olohuoneeseen, ja sen viereen on aseteltu Vilhelminan syntymäpäivälahjaksi saama maalausteline. Välillä Juhanakin tosin vetristää ruostuneita maalaustaitojaan – tietenkin silloin, kun tyttärellä on muuta tekemistä.

 

Ja tältä näyttää eteinen.

Vilhelminan huone kahdesta kulmasta. Hänen toiveenaan oli yksinkertainen, pelkistetty tyyli, ei mitään prinsessakrumeluuria. Toisaalta hän kuitenkin suostui ottamaan huoneeseensa Sannan vanhan nukketalon, johon on lyhyessä ajassa kiintynyt kovin.  

Kaiuksen huone. Sanna ja Juhana halusivat kaikille lapsille omat huoneet, sillä heidän mielestään jokaisella on oikeus yksityisyyteen. Ja kun kerran rahaakin on, niin mikäs siinä.

Kaius-raasu on jäänyt parkumaan kehtoon märissä vaipoissa. Eiköhän jompikumpi vanhemmista säntää pian paikalle…

Kylppärin kaakelit ovat samat kuin vanhassakin talossa, sillä Sanna oli kovin mieltynyt niihin. Ne ovatkin varsin raikkaat. Mitäs tästä muuta voi sanoa.

 

Johanin huone. Ei kovin paljoa (ainakaan värimaailmaltaan) eroa veljensä huoneesta. Pehmeät, vauvamaiset sävyt ovat omiaan vielä vaippaiässä.

 

Tässä taas on Juhanan ja Sannan tumma lukaali. Se on varsin pieni ja askeettinen, mutta ei siellä olekaan tarkoitus kuin nukkua…

 

Pohjapiirustus.

Talo edestä ja takaa. Vaalea julkisivu on in.

 *

 

Ensimmäinen koulupäivä jännitti Vilhelminaa jonkin verran, mutta hänen vanhempansa rohkaisivat häntä vakuuttamalla, että hän saisi varmasti paljon kavereita. Mina ei ollut luonteeltaan sitä ujointa tyyppiä, joten hänkin vakuuttui asiasta nopeasti ja asteli bussiin luottavaisin mielin. Etenkin Sannan oli vaikea pidätellä kyyneliään. Hänen pieni tyttönsä oli jo iso!

Juhana oli aivan hulluna kaksosiin, ja ryntäsi aina ensimmäisenä paikalle kuullessaan heidän itkevän. Hän leperteli heille jatkuvasti ja vaihtoi ilomielin jopa haisevat kakkavaipat. Olihan se helpotus Sannalle – hänen ei tarvitsisi jälleen suoriutua lastenhoidosta yksinään – mutta hän ei voinut olla olematta pahoillaan Vilhelminan puolesta, jolle isä oli jäänyt hyvin etäiseksi, jopa ankaraksikin hahmoksi.

 

Lähestyessään keski-ikää Juhana päätti tehdä totaalisen tyylinmuutoksen. Niinpä hän leikkasi sekaiset, kurittomat hiuksensa aivan lyhyiksi ja päivitti vaatepartensa ikäänsä sopivammaksi. Pienet viikset ja parranhaituvat koristivat hänen leukaansa. Sanna oli mielissään tästä muutoksesta, hänestä Juhana oli nykyään entistäkin komeampi.

Sanna itse tyytyi vain vaatetyylinsä vaihtoon. Hän piti käytännöllisestä hiustyylistään, mutta arveli, että saavuttaessaan itsekin keski-iän kynnyksen hän tekisi tukalleen jotain. Mitä, sitä hän ei vielä kuitenkaan tiennyt.

 

Vilhelmina oli saanut tehtäväkseen maalata muotokuvan isästään, sillä Juhana oli tullut siihen tulokseen, että tyttären maalauslahjat olivat sittenkin paremmat kuin hänen. Olihan tyttö saanut koulun kuvaamataidon opettajalta rutkasti kehuja, ja hänen työnsä oli jopa julkaistu koulun lehdessä positiivisten arvostelujen kera.

 

Hän joutui iltaisin Juhanan ankaran opetuksen uhriksi. Juhana halusi hänen menestyvän loistavasti turvatakseen tulevaisuutensa, ja siksi läksyjä tehtiin yleensä jopa yömyöhään, jos se oli tarpeen. Välillä Vilhelminaa tuskastutti, ja hän olisi halunnut luovuttaa, mutta isä ei sitä sallinut.

Vilhelmina halusi välttää turhaa riitelyä isänsä kanssa, joten hän alistui jokailtaiseen läksyjentekotuokioon ja väänsi kertotauluja hampaat irvessä isänsä haukankatseen alla. Hän vakuutteli itselleen, että saisi enemmän vapauksia, kunhan kasvaisi isommaksi. Se antoi hänelle voimaa jatkaa, vaikka väsytti.

 *

Kun Sanna pitkästä aikaa palasi töihin, hänen esimiehensä oli niin iloinen, että antoi Sannalle tällaisen härpäkkeen tervetuliaislahjana. Se oli kuulemma verraton vekotin mekaniikkataitojen kartuttamiseen, ja Sanna tapasikin silloin tällöin harjoitella leikkaussalin käytäntöjä ynnä muuta tarpeellista. Hän oli ehdottanut Vilhelminalle, että tämä voisi seurata joskus vierestä, kun äiti leikkaa nukkea, mutta tyttö oli nyrpistänyt nenäänsä. No, hänestä ei ainakaan tule lääkäriä, Sanna oli ajatellut ja tyytynyt harjoittelemaan yksin.

Välillä Juhanakin innostui kokeilemaan, mitä nuken mahassa oikein oli.

Johan ja Kaius saivat paljon huomiota vanhemmiltaan, mutta pariskunnalla oli onneksi aikaa myös toisilleen kaiken vilskeen keskellä. He nauttivat jokaisesta rauhallisesta hetkestä ja odottivat innolla sitä aikaa, kun Vilhelmina olisi tarpeeksi iso vahtimaan nuorempia veljiään. Silloin heidän arkensa helpottuisi rutkasti.

”Kuka on isin pikku lentokone? Kuka?” Juhana leperteli pojalleen kuulostaen Vilhelminan korviin hyvin typerältä, mutta Johan näytti pitävän siitä. Hän kikatteli, kun Juhana nosti hänet päänsä yläpuolelle ja päästi päriseviä ääniä. ”Simair laskeutuu kohta! Kiinnittäkää turvavyönne!”

Vilhelmina pyöritteli silmiään ja katosi huoneeseensa. Oliko tuo muka hänen isänsä? Se viileä isä, joka pakotti hänet puurtamaan läksyjen parissa myöhään yöhön?

*

Sanna oli kuitenkin ollut oikeassa lausuessaan rohkaisevia sanoja Vilhelminalle tämän ensimmäisenä koulupäivänä. Vilhelmina oli saanut paljon kavereita, viimeisimpänä pirteä ja suosittu Fanny Itälä, joka asui toisella puolella naapurustoa. Vilhelminalla ja Fannylla oli paljon yhteistä, ja he löysivät jutunjuurta moneksi tunniksi. Kumpikin piti taiteesta ja musiikista, ja kumpaakin naurattivat puujalkavitsit aivan älyttömästi.

Kumpikin piti myös taputusleikeistä, ja niidenkin parissa kului tovi jos toinen. Taputtelun lomassa Fanny kertoi Vilhelminalle koulun kuumimmat juorut, ja he nauroivat lattialla tikahtuakseen.

 

Fannyn lähdettyä kotiinsa Vilhelmina kävi tyytyväisenä läksyjensä kimppuun. Hän halusi tehdä ne ajoissa ennen kuin isä palaisi töistä kotiin. Isä tosin palaisi niin myöhään, että Vilhelmina olisi jo nukkumassa, joten tyttö ei joutuisi enää pakko-opetuksen uhriksi. Mina toivoi, etteivät isän työajat muuttuisi ainakaan ihan heti. Näin oli oikein hyvä.

*

Viimein muotokuva oli valmis ja pääsi näkyvälle paikalle vessan ja Kaiuksen huoneen ovien väliselle seinälle. Siitä sen ainakin näkisi. Ajan mittaan se saisi varmasti seuraa uusista muotokuvista.

Kun Vilhelminalta liikeni aikaa, hän autteli kotona minkä ehti: vei roskia, tiskasi astioita ja kierrätti nahistuneita sanomalehtiä. Hän tiesi, että vanhemmilla oli rankkaa pienten kaksosten kanssa, joten hän teki oman osansa tunteakseen olevansa tarpeellinen. Sanna huomasi tämän ja kehui Minaa oma-aloitteisuudesta. Se lämmitti Vilhelminan sydäntä. Ja siivoaminen oli ihan hauskaa.

Viimein oli aika juhlia kaksosten syntymäpäiviä. Niitä vietettiin sävyisästi perheen kesken, koska oli myöhä yö, eikä kukaan jaksanut järjestää juhlia. Ensin oli vuorossa Johan.

 
Hänestä tuli tällainen tapaus. Silmät on selkeästi peritty Juhanalta, ne ovat samanmalliset kuin Vilhelminallakin. 

 Kaiuksesta tuli varsin miehekäs taapero. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen hänestä vielä kehittyykään…

*

Kaksoset olivat vähintään yhtä temperamenttisia kuin Mina pienenä. He huusivat jatkuvasti ja tarvitsivat roppakaupalla huomiota. Sekä Sanna että Juhana saivat olla jatkuvasti jommankumman luona tarkistamassa, oliko kaikki hyvin.

Juhanaa se ei kuitenkaan haitannut ollenkaan. Häntä suorastaan harmitti tehdä töitä niin paljon, ettei ehtinyt viettää poikien kanssa aikaa niin paljon kuin olisi halunnut. Työ oli hänelle kuitenkin niin rakas, ettei hän halunnut luopuakaan siitä. Piti siis vain sovittaa perhe ja ura yhteen niin hyvin kuin mahdollista.

 

Sanna tunsi olonsa jatkuvasti nälkäiseksi, eikä mikään ateria tuntunut täyttävän häntä. Hän ahmi hampurilaisia päivittäin, ja aika ajoin tunsi siitä huonoa omaatuntoa. Hän kuitenkin selitteli itselleen, miksi oli oikeutettu siihen, ja huono omatunto jätti hänet rauhaan. Olivat ne hampurilaiset kuitenkin hyviä.

Täydellinen yllätys tuli, kun Sanna sai huomata olevansa raskaana – jälleen. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta erittäin mieluinen yllätys. Sannan haaveissa kun oli vielä ainakin kolme lasta. Hän siis soitti pomolleen ja kertoi jäävänsä äitiyslomalle jälleen kerran. Pomo oli niin kiintynyt Sannaan, että myönsi vapaan muitta mutkitta ja toivotti onnea päälle. Onneksi Sannalle oli sattunut mukava pomo.

Vilhelminalla oli syytä hymyillä palatessaan koulusta: ahkerointi oli viimein tuottanut tulosta, ja hänen todistuksessaan komeili pyöreä kymppi. Hänen oli pakko juosta heti äidin luo hihkumaan, vaikka Sanna oli juuri saanut Kaiuksen nukahtamaan. Onneksi poika oli perinyt unenlahjansa isältään eikä herännyt perheen naispuolisten jäsenten huudahduksiin.

Kaius oli perinyt vanhempiensa ja siskonsa kiinnostuksen musiikkiin, ja pimputteli innoissaan xylofonia, jota Minakin oli aikoinaan soitellut. Ehkä hänestä tulisi isona vielä muusikko. Kuka tietää.

Vanhemmat opettivat kaksosille myös käytännöllisiä taitoja, kuten potan käyttöä ja puhumista, Sannan taannoin löytämän mahtimaidon avulla. Siitä olikin erityisen paljon hyötyä, kun opetettavia oli kaksi, ja vain jompikumpi vanhemmista oli kerrallaan käytettävissä. Sanna sai johdateltua Kaiuksen pottailun saloihin, ja Juhana opetti Johanille saman taidon lisäksi myös puhumisen alkeet. Viimein pikkuinen osaisi myös ilmaista itseään.

Mahtimaidon avulla kumpikin oppi nopeasti myös loput taidot. Sen jälkeen he saattoivat keskittyä leikkimiseen ja toistensa kiusaamiseen – mitä he silloin tällöin tekivätkin.

 

Vilhelmina leikki mielellään paitsi itsekseen, myös veljiensä kanssa. Välillä nämä tosin eivät pitäneet siitä, kun Mina kiusasi heitä varastamalla heidän lelunsa ja tökkimällä mahaan. Mina oli hieman kateellinen veljilleen, koska vanhemmat tuntuivat pitävän heistä enemmän kuin hänestä. Hän yritti käsitellä tunteitaan purkamalla ne kaksosiin, mutta laihoin tuloksin.

”Äiti”, hän aloitti kerran syödessään päivällistä kaksin äitinsä kanssa. ”Tykkääkö isi enemmän Johanista ja Kaiuksesta kuin minusta?”

Sanna meni hämilleen. ”Ei tietenkään, rakas. Mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi?”

”Hän on minulle aina niin ankara”, Vilhelmina mutisi. ”Ja pojat saavat tehdä, mitä lystäävät.”

”Voi kulta.” Sanna ei oikein tiennyt, mitä sanoa. Hän halusi silti lohduttaa tytärtään. ”Isäsi nyt vain on sellainen. Hänen on vaikea osoittaa tunteitaan. Se on hyvin tyypillistä miehille. Vakuutan sinulle kuitenkin, että olet hänelle aivan yhtä rakas kuin pojatkin. Luota minuun.”

Vilhelmina huokaisi. ”Joo, kai minä sitten luotan.”

Hän söi nopeasti loppuun ja juoksi sitten omaan huoneeseensa.

*

Sanna synnytti juuri, kun Juhana oli töissä eikä talossa ollut ketään, joka olisi voinut hälyttää ambulanssin. Hän joutui siis selviytymään yksin synnytystuskista, mutta saattoi lopulta maailmaan terveen tyttövauvan, joka sai nimekseen Evelina. Se sointui Sannan mielestä kauniisti yhteen Vilhelminan kanssa, ja hän oli varma, että Juhana pitäisi siitä myös.

Koska tilaa oli talossa rajallisesti ja poikien syntymäpäiviin ei olisi enää pitkä aika, Sanna päätyi Evelinan nukkumapaikan suhteen väliaikaisratkaisuun ja sijoitti kehdon makuuhuoneeseen. Hän oli suunnitellut, että kunhan pojat kasvaisivat, he saisivat yhteisen huoneen. Evelina pääsisi jompaankumpaan ylimääräisistä huoneista, ja siten vältyttäisiin uudelta remontilta.  

Johan on ilmeisesti saanut pahoja vaikutteita Minalta ja alkaa nyt kiusata pikkuveljeään. Onneksi Kaius pitää kuitenkin puolensa!

*

Kun Juhana palasi töistä kotiin, päästiin viettämään kaksosten syntymäpäiviä – jälleen kerran perheen kesken. Ensin sai Johan puhaltaa kakun kynttilät, ja hän odottikin sitä jo innoissaan.

 

Kaius joutui hieman odottelemaan, mutta viimein hänkin pääsi kakun luo.

”Iti auttaa”, hän vaati katsoen Juhanaa. Juhana ei voinut olla hymyilemättä.

”No, annas kun isi näyttää mallia.”

Kummastakin pojasta tuli oikein suloinen tapaus! Kumpikin on selvästi perinyt Juhanan erikoisen silmien muodon, ja Kaiuksella on Sannan hieman lytty nenä. Pojat olivat niin väsyneitä kasvamisesta ja synttäreiden vietosta, että menivät suoraan pehkuihin syömättä juuri kakkua.

Kaiuksen vanhasta huoneesta tehtiin kaksosten yhteinen huone. Johan halusi maskuliinisen ralliautosängyn ja seinälle ”sikamakeen” autonrenkaan, Kaiukselle taas riitti samanlainen sänky kuin Vilhelminalla ja yksi juliste sen viereen. Häntä kiinnosti musiikki ja hetken kuumimmat artistit, ja hän seurasi mielellään musiikkimaailman uutisia – liekö tuokin innostus periytynyt vanhemmilta.

Pikku-Eve sai itselleen Johanin vanhan huoneen, jota ei radikaalisti muutettu. Kuka muka sanoo, ettei vaaleansininen sovi tytölle? Ainakin Eve tuntuu viihtyvän. Ei juuri kitise.

 *

Kaiuksesta tuliki jännän näkönen :D Yks erikoisimman näkösistä taaperoista/lapsista mun pelissä. Mut ei pahalla tavalla, se on ainaki persoonallinen. Johan on übersulonen lapsi, oon vaihtanu sen kampauksen ♥ Hän näyttäytyy uudessa tukassaan ensi jaksossa (:

Huh, kun näitä lapsia sikiää. Älkää huoliko, enää kaksi jäljellä. Ai mitenniin pakkomielle toteuttaa perhesimien elämänhaaveet?
Kunhan kaikki kuusi lasta ovat syntyneet ja kasvaneet vähintään taaperoiksi, teen pienen muistinvirkistyksen ja listaan, kuka olikaan kuka. Kunhan he ovat saavuttaneet teini-iän ja saan viimein aikaiseksi perijä-äänestyksen, tulevat myös tarkat luonnekuvaukset yms. jutut.

Mutta mutta, mitäs mä tässä enää jaarittelen. Kommentteja kehiin (: