torstai 30. toukokuuta 2013

19. Kohti uutta ja tuntematonta

Hei ja anteeksi kamalasti että osan julkaisu on kestänyt näin kamalan kauan! Pitemmittä puheitta siis itse asiaan.




maanantai 20. toukokuuta 2013

Väliaikatietoja

Olen elossa yhä, olen olen! Anteeksi, että on ollut hiljaista näin pitkään, olen työstänyt uutta lukua hitaasti mutta varmasti, kuvannut pari kuvaa kerrallaan pelin kaatumiseen saakka ja samalla sörkkinyt ladattuja ja yrittänyt selvittää, mikä niistä kaataa pelin. Ehkä se jonain päivänä selviää. Nyt olen kuitenkin saanut 19. luvusta kuvattua parikymmentä kuvaa ja kirjoittanut hieman enemmän. Tämä etenee kyllä. Kiitokset teille kärsivällisyydestä.

Ja Joel on muuten perijä, jos on unohtunut mainita.

Jees eli (toivottavasti) pikaisiin näkemisiin!