maanantai 4. elokuuta 2014

28. Roihuavat tunteet

Olenkin odotuttanut teitä huolella osan kanssa. No, nyt se on viimein täällä. Tässä osassa tytöt ovatkin sitten isossa roolissa :D Ensi osassa kaikki lapset ovat teinejä, ja todennäköisesti sen - tai viimeistään sitä seuraavan - osan jälkeen onkin luvassa perijä-äänestys! Jee.
Rakastan Joelin uutta tukkaa ah ♥

Ai niin, ellette ole lukeneet Elena ja Olivia -ekstraa niin tehkää se tässä samalla!

Mutta olkaa hyvät.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Ekstra: Elena ja Olivia

Pitkästä aikaa! Olen pahoillani, että julkaisen nyt "pelkästään" ekstraosan enkä ns. oikeaa osaa, mutta seuraava varsinainen osakin on ihan hyvällä mallilla, noin kaksi kolmasosaa kirjoitettu ja neljäsosa kuvattu. En uskalla luvata mitään tarkkaa ilmestymisajankohtaa, tuskin kuitenkaan enää tämän kuun puolella. 

Katsoin tarpeelliseksi saattaa Elenaa ja Oliviaa koskevan juonen jonkinlaiseen päätökseen. Tämän ekstran jälkeen he eivät siis enää saa yhtä suurta roolia tarinassa kuin tähän asti - vaikka kuka tietää, Elena saattaa vierailla vielä myöhempien sukupolvien tarinoissa, mutta katsotaan sitä sitten, kun niin pitkälle päästään :D 

Mutta olkaa siis hyvät! 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Väliaikatiedote

Pohjikset jäävät nyt määrittelemättömän pituiselle tauolle.
Syynä tähän on se, että henkilökohtaisessa elämässäni on tapahtunut asioita, joiden johdosta en nyt pysty keskittymään kunnolla kuin kahteen asiaan: mahdollisimman paljon perheen kanssa olemiseen ja pääsykokeisiin valmistautumiseen. Arvioin, että tauko kestää puolestatoista kuukaudesta pariin, mutta en osaa ollenkaan sanoa, joten en lupaa yhtään mitään. Paitsi sen, että lopettaa en aio. Tarina jatkuu kyllä, kunhan sille on aikaa. Tärkeimmät asiat ensin, kuten sanotaan.

Minä kiitän kärsivällisyydestänne ja kuittaan tältä erää.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

27. Oletko valmis päästämään irti?

Terve taasen kaikille rakkaille lukijoille!

Uhkasin jo viime luvussa, että nyt viimein päästään keskittymään kunnolla neljänteen sukupolveen... Joo, noh, kyllä tämäkin luku vielä lähinnä keskittyy kolmanteen, sorry :D Joelista riittää juttua. Pitää yrittää muistaa, etten ole laatimassa mitään Joel-elämäkertaa tai Torantes-historiikkia, vaan pelaamassa LC:tä. En vain haluaisi päästää Joelista irti, yhyy :c

Ai kauheeta, kun lueskelen ekan sukupolven lukuja, haluaisin niin pelata ja kuvata ne kaikki uudelleen :'D Pohjiksillahan ei pitänyt alun perin olla mitään näin hienoja juonellisia käänteitä, ja sen kyllä huomaa...

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

26. Onnistumisen hinta

No niin, terve taas kaikille! Lupailin tätä osaa helmikuun alussa, enkös lupaillut? Vai lupailinko? No, joka tapauksessa, kai 12. päivä lasketaan aluksi?

Noh, niille, joita kiinnostaa lueskella muutakin kuin Pohjiksia, käykää kurkkaamassa Radolan Simprojektia. On minun vuoroni pelata sukupolvi, ja sinne on yksi luku jo ilmestynyt :D Tällainen pieni mainos tähän väliin.

Mutta pitemmittä puheitta luvun pariin. Mukavia lukuhetkiä!

perjantai 24. tammikuuta 2014

2-vuotissynttäriekstra!

Jo toisen kerran Pohjasuot juhlivat vuosipäivää. Huhhuh! Eikä viime vuonna ilmestynyt kuin yhdeksän lukua, ja neljäs sukupolvi on juuri ja juuri syntynyt. Tahtini on hidastunut, huolestuttavaa.

Anyway, uuden vuoden kunniaksi uudistelin blogin ulkoasua hieman, kuten varmaan olette huomanneet (ainakin osa teistä). Asettelu ei vieläkään ole ihan täydellinen, mutten keksi, miten sen saisi paremmaksi, joten menköön :D
Palasin juuri kahden viikon etelänlomalta, enkä ole vieläkään pelannut uutta osaa, mutta uskaltanen lupailla sen ilmestyvän helmikuussa. Sitä odotellessa, synttäriekstran pariin! Tuttuun tapaan sekalaisia kuvia vuoden varrelta.

*

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta 2014!

Uuden vuoden kunniaksi paljastan, miltä Pohjasoiden hurmaavat lapsukaiset näyttävät tätä nykyä!


Petri



Pinja



Pauliina


Uuden osan julkaisuajankohtaa en osaa ollenkaan arvioida. En ole pelannut sitä vielä ollenkaan, ja kirjoittaminenkin on vaiheessa. Plus lähden ensi viikolla kahdeksi viikoksi reissuun. Suunnitelmia on kuitenkin vaikka muille jakaa. Teen parhaani saadakseni osan ulos tämän kuun lopussa, mutta eiköhän se viimeistään ensi kuun alussa ilmesty. Ja sitä ennen tietenkin Pohjisten 2-vuotissynttäriekstra 24. tammikuuta (;

Oikein mukavaa ja onnellista uutta vuotta kaikille!