maanantai 28. syyskuuta 2020

35. Oikealle polulle

Tervetuloa Pohjisten pariin taas piiiitkän pitkän tauon jälkeen!

Kuten edellisessä päivityksessä jo hehkutin, pelini pyörii jälleen kuin unelma, joten nyt paukutan sims kakkosta menemään oikein urakalla. Tässä tähänastisen pelaamisen tulos: uusi osa Pohjiksille!

*** *** *** *** ***



*** *** *** *** ***
Aiemmin tapahtunutta:

Pinja on jostain syystä jättänyt hyvästejä perheenjäsenilleen, ja se hiertää hänen välejään sisaruksiinsa, sillä Petrin mielestä Pinja on aivopesty uskomaan johonkin maailmanloppuun ja Pauliina on vihainen, sillä Pinja ei suostu pyytämään anteeksi kapeakatseista suhtautumistaan hänen valintoihinsa ja ilkeitä sanojaan näihin liittyen. Niinpä Petri ja Pauliina eivät oikeastaan tiedä, mitä Pinja tekee tai mitä hänelle kuuluu.

Pauliina on selvinnyt ikävistä kokemuksistaan hyvin ja on jo oma tavallinen itsensä. Hän halusi kuitenkin saattaa Haraldin vastuuseen teoistaan, joten hän laati suunnitelman, jonka hän sitten yhdessä Petrin, Sannan ja Armaksen kanssa toteutti. Harald jäi julkisesti kiinni lähentelystä ja joutui rehtorin puhutteluun ja sitä kautta potkituksi ulos yliopistolta. Nelikko lähti kaupungille juhlimaan saavutustaan.

Petri päätti ottaa Sannan kanssa seuraavan askelen ja kosi tätä eräillä ravintolatreffeillä. Sanna vastasi tietenkin myöntävästi. Osan lopussa kaksikko valmistui yliopistolta ja muutti Petrin lapsuudenkotiin, ja näin perijäpariskunnan elämä pääsee alkamaan. 
Kotona Petriä vastassa odotti hyvinvoivan näköinen Joel sekä Susanna, jonka kanssa Joel vihdoin ja viimein on yhdessä. Joel on lopultakin lopettanut juomisen täysin kokonaan.

Pauliina jatkoi railakasta elämäntyyliään, mikä johti siihen, että eräänä päivänä hän huomasi olevansa raskaana - jälleen. Tällä kertaa tosin hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuka vauvan isä oli. Tämä mutkistaisi hänen opiskelujaan merkittävästi.

*** *** *** *** ***





No niin, lopeta se jahkailu! Antaa palaa jo!”
Et sinä niin helpolla pääse! Odota, kun etsin sopivaa hyökkäyskulmaa…” 





Katsos, noin”, Petri hykerteli tyytyväisenä. Sanna tuhahti.
Moukan tuuria. Et takuulla onnistu toista kertaa…” 




 ”Kappas, pitääkin lähteä treeneihin jo”, Sanna huomasi yhtäkkiä. Hän suikkasi Petrille suukon ennen kuin kapusi autoonsa. ”Tänä iltana niitä hääjärjestelyjä, niinhän me sovittiin?”
Niin me taidettiin sopia.”
Hienoa. Nähdään siis illalla!”
Hän hurautti matkoihinsa ja Petri jäi vilkuttamaan hänen peräänsä.



 Hän huoahti tyytyväisenä. Hänellä itsellään oli tänään vapaapäivä, joten nyt kun treenikaveri oli lähtenyt matkoihinsa, hän voisi vallan hyvin kirjoitella vaikka blogiaan. Siitä oli aivan liian kauan, kun hän oli päivittänyt sitä viimeksi. Ammattiurheilijalla ei liikaa luppoaikaa ollut, ja yleensä Petrin harvat vapaahetketkin menivät treenaamiseen. Tuleva kausi oli todella tärkeä. Lähes jokaisissa kisoissa käyskenteli kykyjenetsijöitä, jotka nappasivat parhaat pelaajat tuleviin arvokisoihin. Petri haaveili pääsevänsä osallistumaan seuraaviin maailmanmestaruuskisoihin, joten hänen täytyisi olla huippukunnossa.

Mutta nyt. Nyt oli tauon paikka.



Eli mitä meillä on sovittuna”, Sanna kertasi. ”Hääpäivä? Kyllä. Paikka? Kyllä, kartanon piha on oikein kaunis. Catering? Kyllä. Kukat?” Sanna jatkoi luettelonsa lukemista ja ruksi asioita kohta kohdalta toteutuneiksi. ”Petri, oletko hankkinut pukusi jo? Entä best manin puku?”
Hoidossa on, älä huoli.”
Hyvä. Minä noudan oman pukuni huomenna, joten sitten on sekin asia kunnossa.” Sanna silmäili listaansa ja hymyili. ”Tämähän näyttää siltä, että me pääsemme kuin pääsemmekin naimisiin!”
Oliko sen suhteen jotain epäilyksiä?” Petri nauroi.
Älä aliarvioi pieleen menneitä hääjärjestelyjä! Ne voivat pahimmillaan koitua avioliiton kohtaloksi, ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan.” 



 ”Siinä tapauksessa pidän henkilökohtaisesti huolen siitä, että meidän häissämme mikään ei mene pieleen”, Petri sanoi, ja Sanna hymyili hänelle suloisinta hymyään.
No niin kyyhkyläiset”, Susanna huikkasi iloisesti keittiöstä. ”Ruoka on valmista. Viitsisittekö kattaa pöydän?”
Juu, toki.”




Mitenkäs hääjärjestelyt sujuvat?” Susanna uteli. Petri ja Sanna hymyilivät toisilleen.
Upeasti. Häistä tulee hienot.”
Tietysti tulee, koska morsian on niin häikäisevä.”
Ja sulhanen on maailman komein”, Sanna kujersi, ja hetkeksi Petri ja Sanna katosivat jälleen omiin maailmoihinsa. Susanna nauroi. Joel pyöritti silmiään, mutta hänenkin oli lopulta pakko hymyillä.
Meidän vanhat häärekvisiittamme saattavat olla tallella jossain”, hän sanoi. ”Minun ja Jennin siis. Saatte lainata niitä, jos tahdotte. Ne ovat ihan hyvässä kunnossa.”
Kiitos, isä.” Petri katsoi epävarmana Susannaan. ”Onko se sinulle okei?”
Toki”, Susanna rauhoitteli. ”Onhan hän sentään sinun äitisi. Kunhan samoja romppeita ei sitten käytetä meidän häissämme.” Hän katsoi merkitsevästi Joeliin. 



Ehei. Meidän häistämme ei edes tule mahdottoman isot. Minulle riittää vartin toimitus olohuoneessa ja häävalssi makuuhuoneen puolella”, Joel sanoi nauraen ja puristi Susannan polvea. Petri olisi halunnut vaipua maan alle.
Isä... Ei ihan kaikkea tarvitse kertoa...”

*** *** *** *** ***



Pauliina yritti kuumeisesti miettiä, mitä tekisi. Ei, oikeastaan hän ei miettinyt sitä. Hän mietti, miten pystyisi olemaan tekemättä sen, minkä hän oli jo syvällä sisimmässään päättänyt tehdä. Eikö mitään muita vaihtoehtoja ollut? Oliko tämä todella oikea ratkaisu? Kyse oli kuitenkin hänen tulevaisuudestaan. Miksei valinta voinut olla helppo, sellainen, jossa vain yksi päätös on oikea ja muut selkeästi vääriä? Tätä valintaa Pauliina ei olisi millään halunnut tehdä. Valitsi hän mitä tahansa, se tulisi muuttamaan hänen elämäänsä lopullisesti.



 Puhelin näytti ilkkuvan hänelle. Pauliina tuijotti sitä, kunnes hän oli varma, että se osoitti häntä olemattomalla sormellaan ja nauroi päin naamaa. Hän saisi ikuisiksi ajoiksi luuserin leiman, kaverit katsoisivat häntä säälivästi, pahimmassa tapauksessa koko hänen perheensä olisi häneen pettynyt. Eivät he sitä näyttäisi tietenkään, mutta Pauliina tunsi heidät. Hänen selkänsä takana he supisisivat hänestä, pudistelisivat päätään ja taivastelisivat hänen valintaansa.

Siitä huolimatta hän tiesi valitsevansa oikein.



 Mutta ymmärtäisikö perhe hänen päätöksensä? Tukisivatko he häntä, vai olisivatko he sitä mieltä, että hän teki väärän valinnan? Että hän heitti elämänsä hukkaan? Että hän menettäisi iäksi mahdollisuutensa menestyä ja luoda uraa? Tajuaisivatko he, ettei hän halunnut sellaista elämää? Ja toisaalta, keitä he muka olivat hänen valintojaan arvostelemaan? Tämä ei ollut heidän päätöksensä, ainoastaan hänen. Pauliinan.



 Minä pidän sinusta huolta”, hän kuiskasi ja siveli vatsaansa. Hän oli tuntevinaan lapsen liikehtivän, vaikka se ei näin aikaisessa vaiheessa ollut mitenkään mahdollista. ”Lupaan sen. Minä huolehdin sinusta. Sinä saat hyvän kodin. Me pärjäämme kyllä. Meillä on toisemme.”



Hän huokaisi syvään. Kai opiskelijapalveluun oli sitten soitettava. Ja kerrottava, että hän keskeyttäisi opintonsa.

*** *** *** *** ***



Vihdoinkin, kaikki oli valmista. Mikä olisikaan parempi paikka mennä naimisiin kuin oma piha, aivan jalkapallomaalien vieressä, Petri ajatteli. Hän tiesi Sannan olevan samaa mieltä. Eivät he turhan päiten olleet jalkapalloilijoita kumpikin.










”Ihana tilaisuus!” Pauliina hehkutti vastavihityille. ”Onnea! Olen niin iloinen teidän molempien puolesta.”

”Kiitos”, Petri sanoi leveästi hymyillen. ”Olen niin huojentunut, että kaikki on mennyt niin hyvin tähän asti! Toivottavasti en nyt manannut mitään...”

”Älä hulluja puhu”, Sanna pisti väliin. ”Mikään ei voi pilata tätä päivää!”

”Vaimosi on oikeassa”, Pauliina totesi. ”Tämä on täydellinen päivä. Teidän päivänne.”


”Miten sinä puolestasi jakselet?” Petri yritti pitää äänensävynsä kevyenä. Hän ei halunnut huolehtia Pauliinasta liikaa, mutta hän oli isoveli. Minkä sille mahtoi. ”Miten pikkuinen voi?”

”Me voimme loistavasti, kiitos kysymästä.” Pauliina siveli vatsaansa hellästi. ”Oho, tunsin hänen potkaisevan! Haluatko kokeilla?”



”Minun sisarenpoikani tai -tyttäreni...” Petri mutisi. ”Ihmeellistä!” Hän käänsi huomionsa jälleen Pauliinaan. ”Mutta sano heti, jos tarvitset apua! Yksinhuoltajaäitinä tulee olemaan varmasti rankkaa.”

Pauliina huitaisi kädellään väheksyvästi. ”Nauttikaa te Sannan kanssa kuherruskuukaudestanne! Kyllä minä pärjään.”

”Mennäänkö korkkaamaan tanssilattia”, Sanna ehdotti hymyillen. ”Vieraat tuntuvat odottavan sitä.”

Petri vilkaisi Pauliinaa vielä kertaalleen ja antoi sitten vaimonsa johdattaa hänet häävalssin pyörteisiin.



*** *** *** *** ***




Petri se sitten ei voinut lakata huolehtimasta hänestä, Pauliina mietti huvittuneena. Se oli toisaalta aika herttaista. Petristä itsestään tulisi varmasti hyvä isä, sitten kun hän Sannan kanssa pääsisi niin pitkälle. Pauliina näki hänet jo sielunsa silmin leikittämässä sukulaislastaan, hemmottelemassa tämän pilalle ja vahtimassa tätä, kun tämä leikkisi serkkujensa kanssa. Häntä hymyilytti, vaikka hänen mieltään painoikin. Olisiko hän itse yhtä hyvä vanhempi? Tuntui, että hänen itsensä lisäksi simit hänen ympärillään pohtivat samaa.



Uutinen oli tietenkin ollut kaikille sokki. Aluksi. Kuten Pauliina oli aavistellut, hänen isänsä ja veljensä olivat varmistaneet häneltä, oliko hän varmasti miettinyt asian loppuun asti. Tajusiko hän, että yliopistolle ei ollut enää mahdollista palata. Oliko tämä todella sitä, mitä hän halusi. Ja Pauliina oli vastannut heille molemmille. Kyllä, hän oli miettinyt. Kyllä, hän tajusi. Kyllä, tätä hän halusi.

Mutta hänen yllätyksekseen kumpikaan heistä ei näyttänyt pettyneeltä hänen valintaansa. Sen sijaan he olivat aidosti onnellisia hänen puolestaan.



Itse asiassa Joel näytti jopa innostuvan ajatuksesta, että hänestä tulisi isoisä. Susannakin näytti olevan onnensa kukkuloilla. Pauliina oli iloinen, että hänen isänsä oli viimein löytänyt elämäänsä jonkun, joka teki hänet niin onnelliseksi. Hän sai molemmilta lupauksen olla hänen tukenaan koko raskauden ajan ja auttavan lastenhoidossa niin usein kuin vain mahdollista.

Kukaan ei tuominnut häntä siitä, miten lapsi oli saanut alkunsa. Ei syyttänyt häntä vastuuttomaksi ja huolimattomaksi. Ei käyttäytynyt niin kuin... Pinja.



Pauliina huokaisi syvään. Pinja. Hänen kaksoissiskonsa ei tiennyt vielä. Ei sillä, että Pauliina olisi tehnyt mitään yrittääkseen kertoa. Hän ei halunnut ajatella Pinjaa nyt. Ei näin kauniina päivänä.


Hän ei huomannut, milloin Armas oli saapunut hänen viereensä.

”Hei”, tämä tervehti varovasti. Pauliina hymyili takaisin.

”Hei itsellesi. Istu toki alas.”

Armas teki työtä käskettyä.



”Miten sinulla menee?” Pauliina kysyi. ”Kuulin, että olet saanut töitä. Onnea!”

”Kiitos. Kyllä, aloitin viime viikolla. Anteeksi, etten saa kertoa tarkemmin, se on nimittäin huippusalaista...”

Pauliina nauroi. ”Ei se mitään, ymmärrän kyllä. Toivottavasti viihdyt siellä, mitä ikinä se onkaan.”

”Ainakin viime viikon perusteella kyllä. Työporukka vaikuttaa oikein mukavalta, ja itse työ on mielenkiintoista.” Armas silmäili hänen vatsakumpuaan. ”Miten itse voit? Onko sinulla ja vauvalla kaikki hyvin?”



”Alat kuulostaa aivan isoveljeltäni”, Pauliina puuskahti. ”Kyllä, voin ihan hyvin. Paitsi että jalkoihin sattuu ja selkää kivistää ja minulla on koko ajan nälkä! Pissahädästä nyt puhumattakaan! Plus olen ihan hysteerinen koko ajan, saatan nauraa hekottaa minuuttikaupalla ja jossain vaiheessa huomaan sen muuttuneen itkuksi kesken kaiken, ilman että minulla on hajuakaan, miksi. Mutta kai nämä ovat niitä raskauden iloja. Ja lisäksi...”

Hän vaikeni. Hän oli unohtanut, miten helppo Armakselle oli puhua. ”Anteeksi. Et sinä varmaan valitusta tullut tänne kuuntelemaan.”



”Hei, minä itse kysyin, miten sinulla menee”, Armas sanoi. ”Kysyin, koska halusin rehellisen vastauksen. Kerro ihmeessä, jos sinulla on jotain mielen päällä. Mitä tahansa.”

”Hyvä... hyvä on.” Pauliina huoahti. ”Minua pelottaa. Minä pelkään, että epäonnistun äitinä. Etten riitä. Etten ole tarpeeksi hyvä. Kyllä sinä minut tunnet, en ole varsinaisesti äitityyppiä. Ainoa asia, mitä tiedän, on se, että haluan tämän lapsen. Mutta pelkään, ettei se riitä, ja että mokaan kaiken ja että lapsesta tulee...”

Hänen äänensä särkyi ja hänen oli pakko lopettaa. Armas katsoi häntä myötätuntoisesti.



”Sinusta tulee mahtava äiti”, hän sanoi Pauliinalle ja silitti tätä rauhoittavasti. ”Ihan oikeasti. Tiedätkö, mistä minä tiedän sen? Koska sinä olet mahtava. Lapsestasi tulee uskomaton, koska sinä olet hänen äitinsä. Hän saa valtavasti rakkautta ja huomiota, ja se on tärkeintä. Hänestä kasvaa avoin, eloisa ja vapaa sielu, aivan kuin sinä.”

Armas. Suloinen, kiltti Armas. Pauliina oli hetken mykkänä liikutuksesta. ”Kiitos”, hän sai lopulta sanottua.

”Jos ikinä tarvitset apua, sinun tarvitsee vain pyytää.”

Pauliina naurahti. ”Et ole ensimmäinen, joka sanoo noin... Mutta kiitos. Pidän mielessä.”


”Olen tosissani.” Armas kuulosti yhtäkkiä hyvin päättäväiseltä. ”Minä voin auttaa sinua. Jos siis haluat. Jos se tekee olostasi yhtään helpomman. Haluaisin olla osa elämääsi.”

Pauliina räpytteli silmiään. Missä välissä ne olivat noin kostuneet? ”Mitä tarkoitat?”

”Minä välitän sinusta. Haluan, että sinulla on kaikki hyvin. Ja... Minulla on tunteita sinua kohtaan. Vielä. Yhä.”

Pauliina ei tiennyt, mitä sanoa.

”Mutta sen ei tarvitse tarkoittaa mitään”, Armas kiirehti jatkamaan. ”Ellet sinä halua. Tarkoitin vain, että minulle sinä olet tärkeä, enkä halua menettää sinua. Haluan olla osa elämääsi, oli se sitten ystävänä tai jonakin... enemmän.”



”Armas. Totta kai sinä olet minun ystäväni. Ainahan sinä olet ollut”, Pauliina rauhoitteli. ”Ja minäkin haluan, että olet osa elämääni. Minäkin välitän sinusta. Minullakin on tunteita sinua kohtaan.”

Armas piristyi silminnähden. ”Onko?”

”Tietysti. Olet tärkeä osa elämääni. Mutta...” Pauliina jatkoi sellaisella äänensävyllä, joka sai Armaksen hymyn hyytymään hieman, ”en ole varma, olenko valmis parisuhteeseen vielä. Tai siis”, hän viittilöi vatsaansa, ”elämäni on nyt muuttumassa valtavasti. Tahtoisin aloittaa varovasti, pienin askelin. Jos se sopii sinulle, minä... olisin onnellinen.”


”Toki ilmainen lastenhoitoapukaan ei ole pahitteeksi, että siltäkin kannalta ajatus tuntuu houkuttelevalta”, hän jatkoi pilke silmäkulmassa saaden Armaksen nauramaan. Mies kietoi kätensä hänen ympärilleen suoden hänelle lämpimän, turvallisen sylin.

”Totta kai”, Armas sanoi. ”Meillä ei ole kiire mihinkään.”

*** *** *** *** ***




”Ihanaa olla vihdoin perillä! Mitä sanot, otetaanko hotellin mukavuuksista heti ilo irti? Sänky ainakin näyttää mukavalta…”

”Ajatuksesi on kieltämättä houkutteleva, mutta mitä jos mennään ensin tutustumaan paikkoihin? Illalla sitten, lupaan sen.”




”Katso tuota tulitanssijaa, minäkin haluan oppia noin taitavaksi!”

”Sanoisit nyt suoraan, että sinua houkuttaa tuon tanssijan hyvä kroppa.”

”No sekin kyllä! Viihdytä sinä itseäsi, minä menen opettelemaan tuon tanssin. Voin sitten illalla pitää sinulle näytöksen!”

”Kunhan se näytös sisältää myös sinut alasti, niin mikä ettei.”







*** *** *** *** ***










*** *** *** *** ***


”Armas, olen vähän miettinyt.”

”Mm? Mitä niin?”



”Minä välitän sinusta ja voisin alkaa suhteeseen kanssasi, mutta minusta tuntuu, ettei yhden ainoan simin kanssa seurustelu sovi minulle. Mitä mieltä olisit polyamorisesta suhteesta tai avoimesta parisuhteesta?”

Armas mietti hetken aikaa. Lopulta hän kohautti olkiaan.

”Sopii minulle. Olisin valmis ainakin kokeilemaan.”




"Mahtavaa! Olen iloinen, että olet sitä mieltä."











”Hei Otto, oletpa sinä kasvanut! Muistatko meidät?”

”Petli-eno! Petli-eno!”

”Aivan oikein, Petri-eno se tässä! Ja Sanna-täti ja ukki ja Susanna-mummi! Sano hei kaikille!”

”Ei ei!”

”Onpa isi ja äidit kasvattaneet sinut hyvin!”

*** *** *** *** ***







*** *** *** *** ***






*** *** *** *** ***





*** *** *** *** ***

Kuten huomasitte, viidennen sukupolven edustaja on syntynyt, eli se tarkoittaa sitä, että puolivälissä ollaan! Eikä siihen mennyt kuin melkein yhdeksän vuotta. Nyt toinen mokoma, niin saadaan tämäkin haaste loppuun!
(Heh heh.)

Mikä mahtaa olla Petrin ja Sannan esikoisen nimi? Se selviää ensi jaksossa!

En osaa sanoa, milloin pääsen julkaisemaan seuraavan osan, yritän saada sen ulos nyt loppuvuodesta toki. Mutta gradukiireet painavat päälle (plääh). Varmasti voin kuitenkin luvata, että tuoreiden hääparien häämatkaekstra on luvassa lähiaikoina!

Kiitos ja kumarrus! Tästä tämä taas lähtee.

6 kommenttia:

  1. On ihanaa nähdä, että Joel on nyt seesteisen onnellinen. Susanna on tuonut rauhan hänen elämäänsä ja mies voi nauttia vihdoin rakkaudesta ja isoisän pestistä täysin sydämin.. selvänä.

    Petri ja Sanna myös saivat toisensa ja heidän onnensakin täydentyi perheenlisäyksellä. Tämä pariskunta näyttää kyllä olevan niin match made in heaven, että itken varmaan verikyyneleitä, jos heidän tiensä syystä tai toisesta eroavat =D

    Voi Pauliina! Hän ei oikein osannut hoitaa asioitaan kunnolla, mutta päätyi vihdoin vastuulliseen tekoon ja piti vahingosta alkunsa saaneen lapsensa. Hänen liittonsa Armaksen kanssa saattaa hyvinkin onnistua, mutta mitä siitä kaikesta tuumii Pinja? Ja missä Pinja lopultakin on? Minkälaisessa elämäntilanteessa hän nyt elää? Tätä ennen kaikkea odotan mielenkiinnolla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minunkin sydäntäni lämmittää, että Joel on viimein löytänyt tasapainon elämäänsä! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

      Petri ja Sanna ovat ihan lemppariparejani, Sanna on niiiin söpö ♥ Heidän suhteensa on rakentunut vankalle pohjalle, aika näyttää, kestääkö se.

      Pauliina elää omannäköistään elämää, ja Pinjan kuulumisiin pääsemme tutustumaan lähemmin seuraavassa jaksossa. Suurkiitokset kommentistasi! (:

      Poista
  2. Oi kun oli ihanan onnellinen osa! :) Joel ja Susanna ovat niin ihana pari ja Joel on viimein niin onnellinen Susannan kanssa :3 Petri ja Sanna ovat toinen ihana pari, toivottavasti heidänkin yhteinen onnensa säilyy. Esikoinen näytti oikein söpöltä taaperolta. Toivottavasti muutkin tulevat pienokaiset ovat aivan yhtä söpöjä.

    Pauliina näytti tehneen oikean ratkaisun vauvan kohdalla. Otosta kasvoi oikein suloinen myöskin! Saa nähdä syntyykö Pauliinalle ja Armakselle vielä yhteisiä lapsia.

    Pinjan elämä ei kuvan perusteella vaikuta kovin onnelliselta, kuinkahan naisella on mennyt? Toivottavasti hänestä kuullaan seuraavassa osassa!

    Oli kiva lukea pitkästä aikaa Pohjasuota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä osasta tuli kieltämättä ihanan hattarainen, ellei lopun surullisen näköistä Pinjaa lasketa. Hänen kuulumisiinsa perehdytään tarkemmin seuraavassa luvussa.

      Joel ja Susanna päätyivät lopultakin yhteen, ja Joelia on siunattu jo kahdella lapsenlapsella. Taaperoista tuli kyllä suloisia, ja olen iloinen, että Petrin ja Sannan esikoisella on ruskea tukka ja siniset silmät, sillä se tuo hiukan vaihtelua geeneihin :D ♥

      Katsotaan, päätyykö Pauliina tai hänen kumppaninsa hankkimaan vielä lisää lapsia!

      Iso kiitos kommentistasi!

      Poista
  3. Pohjiksia, jee! Mahtava lomanalottajainen. Ihanaa häämeininkiä ja onnellista arkea, ainoastaan lopun Pinja-kuva toi pahaenteisen fiiliksen, liekö draamaa luvassa. Toisaalta toivoisin että Pinja solmisi sovun muun perheen kanssa, kun he ovat niin tiivis porukka ja Pinja vaikuttaa kovin yksinäiseltä, sääliksi käy. Mutta sitten taas, mikä sen mukavampaa kuin kärsivät mustat lampaat, hehheh.

    Ja seuraava sukupolvikin saatiin ulos uunista, suloiselta näyttää! Ja eiköhän sitä jälkikasvua lisääkin siunaannu tuolla meiningillä. Pauliinan parisuhdekuviot vaikuttavat mielenkiintoisilta, toivottavasti niistäkin kuullaan vielä jatkossa. Kävin kurkkaamassa myös lomaekstrat, ja ai että. Haluan itsekin matkustaa!! Oispa Twikkii-saari.

    Kiitokset osasta, ja hyvä että pelisi pelittää jälleen! Aina välillä mietin että on suorastaan ihme, että Sims 2 toimii enää kenelläkään, mutta aina sen olen vaan itsekin saanut kaikkien crashaamisten jälkeen takaisin elävien kirjoihin (kop kop). Hyvää joulun aikaa ja loppuvuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos kommentista! Draaman kannalta Pinjan eristäytyneisyys ja yksinäisyys on kieltämättä erittäin toimivaa, heh heh. Ensi osassa kuullaan lisää siitä, mitä hänelle kuuluu.

      Pauliina elää omannäköistään elämää onnellisena, ja Otto-pojalla on ympärillään runsaasti välittäviä aikuisia :) Suunnittelin aina Pauliinalle ei-normatiivista parisuhdetta (tai monisuhdetta tässä tapauksessa), sillä koen että se sopii hänen hahmolleen. Pauliina seuraa tarinassa mukana hieman sivummalla, mutta vinkkaan hänen parisuhdekuvioistaan kun tarve - tai tarina - vaatii :)

      Totta, on varmaan vain ajan kysymys kun tulee joku niin kehittynyt käyttöjärjestelmä, ettei se enää pyöritä Sims kakkosta! Sitä odotellessa voimme vain nauttia pelistä niin paljon kuin pystymme :D Olen kyllä päässyt sörkkimään vaikka mitä mielenkiintoista yrittäessäni fiksata kakkosen ongelmia, ja nyt todellakin koputetaan puuta ettei ongelmat taas alkaisi! Hyvää joulun ja uuden vuoden odotusta myös sinnepäin <3

      Poista