maanantai 27. elokuuta 2012

Välisoitto


Pieni tiedotus siitä, mitä on tapahtunut.



Pohjasoiden uusi talo valmistui ennätysvauhtia, ja siitä tuli kaunis. Evelina malttoi tuskin odottaa, että se olisi muuttovalmis. Pian kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta. 



Kukaan ei ollut osannut odottaa niin voimakasta maanjäristystä. Se iski aivan yllättäen tuhoten koko vehreän SimCityn. Niin Pohjasuot kuin muutkin naapuruston asukkaat joutuivat pakenemaan henkensä uhalla. He pelastuivat, mutta rakennukset sortuivat. Karvas pettymys valtasi Evelinan. Nyt he joutuisivat etsimään uuden kodin. Tontti nimittäin tuhoutui siinä missä talokin.

*****

Eli suomeksi: SimCity-naapurustoni oli päässyt korruptoitumaan niin pahasti, ettei mitään ollut tehtävissä. Sain pelastettua rakkaat simini SimPen avulla, mutta jouduin siis poistamaan koko naapuruston ja luomaan kaiken uudelleen. Olen nyt luonut jo koko Pohjasuon perheen uudelleen ja asettanut mm. suhteet, työpaikat ja taidot hackien avulla suunnilleen siihen, mihin jäin ennen tätä suurta tragediaa. Tässä kohtaa siis huijaukseni lienee ymmärrettävää.

Eli sinänsä hyviä uutisia, tarina ei jää kesken vaan jatkuu, kunhan olen suunnitellut 12. luvun uudelleen :D Kaikki tähänastinen on nimittäin kuvattu tuossa ylläolevassa talossa, mutta koska huomasin senkin olevan korruptoitunut (pelastin sen Lots-kansiosta ja yritin asuttaa uudelleenluodut Pohjikset sinne), niin rakensin kokonaan uuden talon. Osa pitää siis kuvata siellä, yllätys yllätys.

Yritin pitää perheen varatkin suunnilleen siinä, mitkä ne olivat, mutta rahakoodi taisi lipsahtaa yhden kerran liikaa. Huoh. Se ei tule toistumaan.

Pikaisiin näkemisiin!

2 kommenttia:

  1. Kurjaa, toivottavasti saat simit uuteen naapurustoon ja jatkamaan. Tiedän miten työlästä tuo on... Tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tarvitaan! Pohjikset oli viel helpot luoda uudelleen, koko perheen pysty luomaan samalla kertaa, mutta auta armias ku pitäis luoda Kaiuksen ja Johanin (ja Susannan) kumppanien suku... Siinä kuluu aikaa ja hermoja.

      Poista