lauantai 5. toukokuuta 2012

Sukupuu

Pikkuinen päivitys tähän väliin.

Ensin sanon, että uusi osa on melkein valmis. Teen parhaani saadakseni sen esille mahdollisimman pian (: Siinä kuvioihin astuu niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia. Ja nähdään taas ikääntymistä.

Mutta syy miksi oikeastaan tulin päivittämään, on se, että olen saanut kyhättyä kasaan sukupuuta. Eihän se toistaiseksi vielä kovin laaja ole, mutta onpahan kuitenkin :D

 Violetilla kehystetyt kuuluvat siis perijälinjaan, ja vihreäreunaisista tulee sitten perijöiden puolisot. Muiden puolisoita en ainakaan toistaiseksi aio tunkea mukaan (no, vielä niitä ei edes ole, mutta joo). Ja alapuolella on perijäpariskunnan lapsikatras.

Tajusitte varmaan, en selitä enempää :D 

Sukupuusivulta pääsee näkemään sukupuun isompana, linkki oikeassa sivupaneelissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti